TRANSYLVANIAN HUNGER AARGHHH11!!111!!!+++

Hei! Mitä kuuluu jäbät=?
Oltiin Nugettien kanssa sekkoomassa ja tultiin siihe ntulokseen että Metallican uusin levy on ihan vitun hyvä! Hei siis niinq että lol! Aika vitun rokkaavaa settiä! Suurin osa riffeistä kuulostaa siltä että puolitoista vuotta piriä vetänyt apari olisi vihdoinkin lopettanut pirispriinsä ja olisi yrittänyt vääntää vähän riffejä. Voimme porukalla todeta että ei sittenkään olisi kannattanut lopettaa sitä pirin vetämistä. Hmm. Tää koko levy kuvastaa hyvin Adolf Hitlerin viimeisiä tunteita Führer-bunkerissa ennen lopullista itsemurhaa. Ainakin niin vitun masentavaa settiä on kyseessä. Levyn kohokohta Broken, Beat & Scarred saa toivomaan että isämme olisivat kärsineet niin paljon alkoholismista etteivät siittiömme olisi koskaan saavuttaneet munasolua. Tällöin meidän ei olisi tarvinnut kuulla tätä kappaletta ikinä. Eli ihan hyvä ralli kyseessä. Entäs sitten biisit: The Day That Never That Never Comes, Judas Kiss tai Suicide & Redemption? Niinpä...
Hei muuten! Tulkaa kattoo Nugetteja (ja meidän über-seksikästä SOOLOKITARISTIAMME MÖRBID SHREDDÖRIÄ!!!!!!11111+++..) esim. apareiden pääkaupunkiin Kuopioon (Henkassa 18., ydintalvi kutsuu myös Jermainea! //;=} ) tai sit Tampereen Vastavirtaan (24.!)!11+

